![]() |
![]() |
||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
![]()
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Vuosi oli
1979 ja päivä 6.maaliskuuta. Juuri tuona aamuyönä maailma palkitsi itsensä
suloisella tyttölapsella. Tähti oli syttynyt... (It was Me!) Muutaman selkäpiitä
karmivan hiljaisen sekunnin jälkeen tyttö avasi suunsa, eikä kuuleman mukaan
ole sitä sen koommin sulkenutkaan. Ristiäiset pidettiin, ja tyttö sai nimen
Saana Johanna Kujala.
Jo varhain huomattiin, kuinka isonveljensä leikeissä mukana roikkuneelle pikku tytölle alkoi kehittyä "suhteellisen" tempperamenttisia luonteenpiirteitä. Näistä ovat myöhemmin saaneet nauttia mm. kaksi pikkusiskoa ja lukuisa joukko muita läheisiä.
Varhaiselämän kohokohtiin kuuluvat mm. parturileikki, jossa ideana oli kyniä Pikku-Saana mahdollisimman typerän näköiseksi. Toteutuksesta huolehti luonnollisesti rakas isoveli. Neljän vuoden iässä Mummin viherkaihitippojen maistelu oikeutti sairaalan VIP-korttiin. Muihin vanhempien virkistystoimintaan kuului myös lukuisa joukko muita sairaalakäyntejä (mm. murtuneita ja paikoiltaan menneitä luita, tikkejä yms.).
Toimeliaasta alkuelämästään hengissä selvinnyt tytön tyllerö ehti myös roikkua mukana monissa harrastustoiminnoissa. Musiikin ja lukuisten liikuntaharrastusten jälkeen jäljelle jäivät mm. ratsastus, lenkkeily, koiran koulutus sekä tietenkin yleinen "hauskanpito". Rakkaimpina säilyivät tietenkin pelmuaminen eläinystävien kanssa.
Yhdeksäntoista elämän täyteisen vuoden jälkeen tämä ennen niin suloinen ja viaton tyttölapsi selviytyi lukiosta, ja kirjoittipa vielä ylioppilaaksikin. Vuotta myöhemmin, vuonna 1999, hän valmistui rakennuspiirtäjäksi. Aivan oikein, vuodet veljensä leikeissä tekivät hänestä "raksamiehen"!! Viime vuodet hän on istunut ja ihmetellyt Helsingin Ammattikorkeakoulun penkillä. Hän ei kuitenkaan halunnut olla tyhjän toimittaja ("ingengör") vaan käänsi kokkansa kohti avointayliopistoa ja biologian oppeja vuonna 2002... Noin about aprobatur tuli yleisbiologiasta kahlattua. Lahjattomat lukevat vielä ensi keväänkin(2005) eläinlääkikseen.
Vuonna 2000 ihan vahingossa hän tapasi elämänsä miehen, jonka kanssa sitten yhteinen koti perustettiin puolta vuotta myöhemmin. Ihan vahingossa sekin. Samaan aikaan lisääntyi nuppimäärä yhdellä, kun perheen poikapuolisten harmiksi ostettiin hevonen Heinemann. Syksyllä 2001 tuli jälleen perheenlisäystä. Ei kuitenkaan sellaista kuin yleensä vaan hieman karvaisempaa. Ja taas karttui eläinperheen ruokakunta, kun pikku Eppu saapui tuhoamaan siistin kodin imagon kerta heitolla. Kesän lopulla vuonna 2003 saapui pikku Kanda tuhoamaan Epun järjestäytyneen pikku elämän.
Vuonna 2004 tapahtui paluu kotikonnuille, kun koko pieni perhe
muutti Klaukkalaan sulostuttamaan vanhoja kulmia. Syksyllä vuonna 2006 lahjaton
aloittaa opiskelunsa Tampereen Urheiluhieroja koulussa tavoitteenaan koirahierojan paperit
kesään 2007 mennessä. Haaveena on myös pieni poropentunen kesällä 2006 -
jännitys tiivistyy...
Vuoden 2007 helmikuussa pidettiin vuosisadan juhlat, kun Jani adoptoi lappalaispojat. Vietettiin siis häitä tässä karvaisten lapsien perheessä.
Sitten se suurin mullistus tapahtuu... Karvaisten perheenjäsenten joukkoon saapuu kalju kostaja heti vuoden 2008 keväällä. Samoihin aikoihin konkkaronkka muuttaa myös uuteen Pikkukettulaan mäen päälle hyvien metsästysmaiden äärelle.
Mitä tapahtuu jatkossa? Tuleeko vauvan kakasta Epun elämän tarkoitus? Mitä Kanda tuumaa kostajasta?? Poksahtaako Risto riemusta saadessaan oman simputettavan? Siitä lisää ensi jaksossa...