takaisin

Lähemmäs ei voi koira ihmisen sydäntä päästä. Mutta kuten jokaisessa sadussa on tässäkin oma musta pilvensä.

Epulla todettiin jo pentuna pieni reikä sydämessä kammioiden väliseinässä. Reikä on niin pieni, ettei sitä silmällä ultraäänessä näe. Sen on edelleen mahdollista sulkeutua itsekseen. Nyt keväällä 2003 Epun sydämessä todettiin olevan myös läppävika. Lievä kehityshäiriö vasemmassa eteiskammioläpässä, sen väliseinäpurjeessa. Tämän vuoksi Epulla aloitettiin lääkitys, jotta sydämen tilan eteneminen jossei pysähdy niin ainakin toivomusten mukaan hidastuu.

Ennusteen mukaan oireilu mahdollista, muttei välttämätöntä, 2-3 v kuluttua (diagnoosi tehty keväällä 2003) johtuen ensisijaisesti reiästä.

Eikä siinä vielä kaikki...

Epun maksassa on mikrovaskulaarinen dysplasia, jonka olen itselleni suomentanut maksan mikroverisuonien epämuodostumaksi. Paikoin maksassa normaali ja paikoin epänormaali(olematon/runsas) mikroverisuonisto. Tämä ei vielä oireile eikä lääkitystä vielä tarvita, sillä toistaiseksi maksan toimiva osa pystyy kattamaan tämän pienen koiran tarpeen.

Eläinlääkäreiden mukaan kaikki nämä viat ovat seurausta geenimutaatiosta/-mutaatioista, sillä sairaudet eivät kuulu lapinkoirien rodunomaisiin sairauksiin eikä Epun suvussa ole tavattu vastaavia tapauksia. Myös Epun sisko on testattu ja todettu terveeksi.

Epun kasvattaja Janika ansaitsee suuret kiitokset. Olet auttanut paljon (enemmän kuin riittävästi) ja suhtautumisesi asiaan on ollut enemmän kuin loistavaa. Kiitos siitä ja tästä koirasta, joka on kuin ihmisen ajatus - elämäni koira!